Sunday, July 15, 2007

Valtionkirkko on siunaus

Taisi olla Dawkins, joka esitti, että valtionkirkolla voi olla hyviäkin seuraaamuksia. Ja miksipä ei?

Ajatellaan eroja Euroopan ja USAn välillä. USAssa, jossa valtio ja kirkko on erotettu toisistaan (ainakin periaatteessa), uskoa on pitänyt myydä kuin saippuaa. Kaikki mahdolliset ponnistukset ja markkinointikeinot on käytetty, jotta seurakuntien jäsenmäärää ja sitä kautta rahavirtaa ja poliittista painostusvoimaa saataisiin kasvatettua. Tämä voi osaltaan selittää esimerkiksi kreationismin vankan aseman USAssa.

Euroopassa, eritoten Suomessa, valtionkirkkoon on lähes automaattisesti kastettu kaikki. Verotusoikeus on turvannut kirkolle lihavat ajat, joten taistelu sieluista on ollut huomattavasti laiskempaa. Mitäpä sitä yrittämään, maksaa ne kuitenkin. Kirkon propaganda on tästä johtuen ollut huomattavasti laimeampaa ja kirkko on voinut tehdä kaikenlaisia myönnytyksiä yleisen moraalin ja tieteen kulkiessa eteenpäin. Tästä syystä yhteiskunta ja ihmiset ovat päässeet rauhassa maallistumaan.

Olisko nyt kuitenkin aika sanoa 'hei hei' valtionkirkolle, kun se on ikään kuin tehnyt tehtävänsä?
Olisko Suomi huonompi paikka elää, jos esimerkiksi puolet valtionkirkon verotuloista laitettaisiin maalliseen hyväntekeväisyyteen, ilman kiitosvelkaa jumalalle, ja toinen puoli koulutukseen, tutkimukseen, tuotekehittelyyn jne.?

No comments: