Sunday, July 15, 2007

Valtionkirkko on siunaus

Taisi olla Dawkins, joka esitti, että valtionkirkolla voi olla hyviäkin seuraaamuksia. Ja miksipä ei?

Ajatellaan eroja Euroopan ja USAn välillä. USAssa, jossa valtio ja kirkko on erotettu toisistaan (ainakin periaatteessa), uskoa on pitänyt myydä kuin saippuaa. Kaikki mahdolliset ponnistukset ja markkinointikeinot on käytetty, jotta seurakuntien jäsenmäärää ja sitä kautta rahavirtaa ja poliittista painostusvoimaa saataisiin kasvatettua. Tämä voi osaltaan selittää esimerkiksi kreationismin vankan aseman USAssa.

Euroopassa, eritoten Suomessa, valtionkirkkoon on lähes automaattisesti kastettu kaikki. Verotusoikeus on turvannut kirkolle lihavat ajat, joten taistelu sieluista on ollut huomattavasti laiskempaa. Mitäpä sitä yrittämään, maksaa ne kuitenkin. Kirkon propaganda on tästä johtuen ollut huomattavasti laimeampaa ja kirkko on voinut tehdä kaikenlaisia myönnytyksiä yleisen moraalin ja tieteen kulkiessa eteenpäin. Tästä syystä yhteiskunta ja ihmiset ovat päässeet rauhassa maallistumaan.

Olisko nyt kuitenkin aika sanoa 'hei hei' valtionkirkolle, kun se on ikään kuin tehnyt tehtävänsä?
Olisko Suomi huonompi paikka elää, jos esimerkiksi puolet valtionkirkon verotuloista laitettaisiin maalliseen hyväntekeväisyyteen, ilman kiitosvelkaa jumalalle, ja toinen puoli koulutukseen, tutkimukseen, tuotekehittelyyn jne.?

Saturday, July 14, 2007

WTF?

Aina se jaksaa yllättää, raamattu.

"27. nousi Daavid ja lähti miehineen ja kaatoi filistealaisia kaksisataa miestä. Ja Daavid toi heidän esinahkansa, täyden määrän, kuninkaalle, tullaksensa kuninkaan vävyksi. Silloin Saul antoi tyttärensä Miikalin hänelle vaimoksi.
28. Ja Saul näki ja ymmärsi, että Herra oli Daavidin kanssa"

Häh?

Sama The Brick Testament -versiona.

Puhuuko jumala sinulle?

Puhuuko jumala sinulle?
Jos puhuu, totteletko?
Olisitko valmis tekemään mitä vain Jeesuksen tai jumalan puolesta?
Olisitko valmis tappamaan?
Eihän jumala voisi sellaista käskeä, eihän?
No voi se, lue raamattusi.

Wednesday, July 11, 2007

Kuvia


Sun of God?

Vertailussa kristinusko ja auringonpalvonta.

Tuesday, July 10, 2007

Luettua

Kevään mittaan tullut luettua muutama aiheeseen liittyvä kirja, joista muutama lyhyt kommentti.


D.C. Dennett - Breaking the spell: Relogion as a natural phenomenon


Dennett tutkii uskontoa kiihkottomasti, ainakin osittain meemiteoriaa apunaan käyttäen. Välillä tietoinen varovaisuus johtaa hieman turhiin jaaritteluihin, mutta Dennett ei olekaan kirjoittanut kirjaa minulle, vaan uskovaisille. Päätarkoituksena on vakuuttaa uskovaiset, että myös uskontojen tutkiminen ja niistä väittely tulee olla sallittua. Nimenomaan rationaalisesti, kiihkottomasti ja tosiasioiden valossa. Voipi olla liikaa vaadittu, mutta hyvä kirja kuitenkin.


S. Harris - Letter to a Christian Nation

Erinomainen, tiivis paketti tietoa ja argumentteja uskosta. Suosittelen jokaiselle, niin paatuneelle ateistille kuin uskovaisellekkin.


R. Dawkins - A Devil's Chaplain

Dawkinsin kirjoituksia tieteestä, rakkaudesta, uskosta... Monipuolinen, positiivisesti innostava ja jopa lohduttava. Verrattuna esimerkiksi Harrisin The End of Faith -kirjaan, tämä kirja saa useasti hyvälle tuulelle, innostumaan tieteestä, totuudesta, elämästä. (No menipä taas...;)